Peurungan etkot

Peurungassa pelattiin karvalakkisarjan kisa tänään sunnuntaina. Alunperin oli itsellänikin tarkoitus tuohon kisaan osallistua, mutta edellisviikonlopun heikot esitykset eivät rohkaisseet ensiesiintymiseen. Jyväskylässä kuitenkin viikonloppu oltiin, joten pitihän se Peurunka käydä ihan muuten vaan kiertämässä. Taasen pääsi kunnolla heittämään, keli oli mitä mainioin (ei tuulta, -4 ja aurinko paistoi) ja hauskaa oli. Vaikkakin lunta radalla lauantaina riitti vielä ihan tarpeeksi, mm. omat lahjanaruviritelmät osoittautuivat liian lyhkäisiksi.

Kierros alkoi varsin mallikkaalla parilla, toisen väylän avauksen tuheroin hätäpäissäni liiaan hysseksi ja siitä tauluun myös par. Sitten saatiinkin neljälle väylälle bogia, ukko ei ollut vielä startannut, joten putit napsahteli hieman ketuilleen. Seiskaväylällä rävähti sitten avaus vitikkoon oikealle ja vielä putti ohi, joten tuplabogia lappuun, hymy alkoi jo hyytymään. En kuitenkaa luovuttanut vaan totesin kasin olevan edelleenki veemäisen näköinen väylä. Kaveri tuuppasi kiekon hienosti mandoa hipoen väylälle, oma fore tarttu hieman käteen ja kiersi mandon kauempaa, muttei hävinnyt juurikaan pituudessa. Jatkoheitto oli sitten aivan loistava ja hetken jo näytti että pomppu uppoaa koriin, mutta ei. Putti kolmen metrin päästä varmasti sisään ja par-kannassa taasen. Ysille lähdin pienellä riskillä heittää bäkkärin, eikä kannattanut, avaus vasemmalle kauas ja bogia korttiin. Kympin avaus FD:llä liian ylös ja kiekko tiukasti vasemmalle, ärräpäitten säestämänä hankeen kahlaamaan ja etsimään kiekkoa. Jatko vajaan 20 metrin päähän korista ja siitä par-putti sisään, ukko oli itsekin sen verran hämmentynyt ettei edes tuuletusta irronnut kuin vasta korilla ja sittenkin hyvin hillitysti (ei hirveän usein tuollaiset uppoa). Ei mitään loistakasta peliä etukympillä, mutta muutama ihan hyvä onnistuminen.

11-väylä piti avata puuhun, jonka jälkeen vielä putti huti ja bogilla mentiin. Bogiralli jatkui vielä siitäkin.12- ja 13-väylällä putti huti neljästä metristä, 14-väylällä avaus 15 metrin päähän tiistä mäntyyn, jatko myös puuhun ja pitkällä 20m putilla kilisteltiin vain ketjuja). 15-väylällä avaus mäntyyn ja kiekko vasemmalle vitikkoon, jatkot yhtä heikkoja, mutta 15 metrin putti uppos. 16:lla luiskahdus avauksessa ja kiekko vitikkoon oikealle, pitkä putti alakorin kylkeen. 17:lla avaus kohtalainen, mutta jatko ei lähtenytkään haluttuna hyssenä vaan jatkoi suorilta hallin ovelle. 18:lla viimein sain taas pelistä kiinni ja avaus loistavasti suoraan väylälle, joskin vähän lyhyenä. 20 metrin puttikaan ei uponnut, mutta par kuitenkin. 19:lla avaus hyvä mutta lyhyt, jatkon varmistelin korin alle (ei kiinnostanut kiivetä alas jyrkännettä). 20:llä pitkä birdieputti alamäkeen korista hieman ohi, onneksi viiden metrin bar-putti osui männyn takaa kohdalleen.

Kaikkinensa hommasta jäi kuitenkin hyvä maku. Viime viikonloppuun verrattuna onnistumisia tuli kuitenkin lähes joka väylälle. Joskin niitä epäonnistumisiakin riitti ainakin jokaiselle bogiväylälle. Pitkien puttien uppoaminen oli hienoa, lyhyempien ohimenot oli lähinnä kauneusvirheitä, joten en niistä niin ressiä revi. Upsitkin onnistuivat hienosti, sekä perinteinen, että tomo. Draivit tuntuivat luistavan nyt ihan kohtalaisesti ja lähäritkin pääsääntöisesti hyvin. Karviskisassa tuolla +14 tuloksella ei olisi edes viimeiseksi jäänyt (olettaen että olisi molemmille kierroksille saman saanut heitettyä). Kait tuo jotakin kertoo kehityssuunnastakin. Kahdesti käytiin syksyllä Peurunka kiertämässä ja silloin tulokset olivat +19 ja +24. Nyt lähdin +15 tavoittelemaan vaikka pidinkin sitä hieman kovana tavoitteena omaan talvitasoon nähden, joten sen puolesta tulokseen täytyy olla tyytyväinen. Tässä vaiheessa alkaa kuitenkin huomata tuon kiekkosetin toimivuuden, tietää jo miten kiekot lentää ja mitä kiekkoa missäkin tilanteessa on järkevää käyttää. Vielä kun oppisi tietämään miten missäkin tilanteessa pitää heittää ja oppisi heittämäänkin 😉 Kiekoista kovimmalla käytöllä olivat P-P2, C-DD2, C-FD (2nd run), S-GM, C-PD ja S/SG-MD1. Muutaman kerran tuli myös viljeltyä Rocia, PD2:sta ja Flow:ta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *