Ykan tynkärundi

Eilen tuli sitten töitten jälkeen kierrettyä Ylivieskan Liikuntapuisto tulokseen +4 (4,8 ja 9 väylät heittokiellossa). Tulos oli heittoihin nähden OK. Heitot olivat alusta asti hieman ”laajassa sektorissa”. Onnistuin kuitenkin painamaan kakkoselle birdien ja 1,3,4 ja 5 pariin. Kutosen avaus rapsahti sitten mandosta alas (onneksi oikealla puolelle). Jatkoheitossa Roc (Ontario) käänsi vahvasti oikealle ja jäi matalaksi, saman havaitsin jo 1. väylän avauksessa. Pitkä 20m putti ei uponnut, joten bogia korttiin. Seiskaväylän tiiltä testasin luotto-Rocia ”kippailujen” jälkeen ja sama ralli jatkui. Roc reppuun ja pysykööt siellä. Seiskan avaus FD:llä ja paria tauluun. 11. ja 14. kirjasin vielä bogit. 15-väylä ei sekään ihan putkeen mennyt heittojen tarkkuuden puolesta, mutta harvinaista paria korttiin kuitenkin. Sama seuraavalle väylälle. Viimeisellä siite repesi, kadoksissa ollut sektori oli edelleen hukassa ja avaus tärähti metrin ohi mandoportista. Dropparilta jatko 30 metrin päähän koivuun. Pienellä sisulla keräsin itseni ja täräytin DD:n pommihyssellä kahdeksan metrin päähän korista ja putin huti. Tuplabogia korttiin siis.

Lämpötilat oli käytännössä ensimmäistä kertaa plussalla ja tuuliolot ihan kohtalaiset. Kiekot toimivat pääsääntöisesti hyvin, joskin PD2 oli aivan hirveä. Vielä enempi kuitenkin säikytti tuo Rocin käyttäytyminen. Nyt mietitäänkin mitä tilalle Midari, MD3, M3 vaiko peräti Buzzz, däämn.

Kaikinpuolin kuitenkin viikonlopun sairastamisen jälkeen hyvä kierros. Näki vielä sen että huonoillakin heitoilla (kunhan ei mene OB:lle) voi heittää ihan OK tasolla. Jos haluaa ”nättiä” peliä pelata, niin radan kiertäminen kannattaa lopettaa viimeistään 13-väylän jälkeen. Viimeiset väylät oli jo kohtuuttoman sitkeitä pelata puolijäisen lumisohjon takia. Tiipaikat oli myös siellä täällä jopa hukuksissa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *