Maniaa, Discmaniaa!

Huhhuh, eipäs olekaan vähään aikaan kokenut sitä riemua, että kiekko tekee juuri sitä mitä haluaa sen tekevän. Innovastore pukkasi markkinoille European Open fundraiserinä Glow C-line MD3:n, joten hetihän se piti tilata. Samaan satsiin lähti flätti C-line MD2. Fyysisesti nuo kiekot on hyvin lähellä toisiaan ja voisivat aivan hyvin olla sama kiekko hieman eri runina, erot on todella minimaaliset. Mitä heittämiseen tulee, molemmat ovat aivan uskomattomia ja tekevät juuri sen mitä tuollaiselta kiekolta odottaakin. Tässä kun on kahlannut kevään aikana läpi satsin: Roc, Fugitive, Pursi ja M3, niin kyllä ne häpeää armotta näitten lättyjen rinnalla. Jos Buzzzia joskus olisin enempikin heittänyt, niin melkein rohkenisin siihen tätä verrata. Toivoa vain sopii että molempia tulee näittenkin rajoitettujen satsien jälkeen markkinoille.

Se kiekoista. Heittäminen soutaa tällä hetkellä tasaisen epätasaisena. Välillä tulee heitettyä Haapaveden rataa jopa +6 ja seuraavalla kierroksella jo -2. Ehkä pitäis lämmitelläkin välillä. Em. tuloksen onnistuin takomaan viikkokisassa sunnuntaina. Ensimmäinen kierros +6 ja jaettu neljäs sija. Toisella kierroksella rökitin seuraavaksi parhaankin viidellä heitolla -2 tuloksella ja onnistuin nousemaan kisassa jaetulle toiselle sijalle.

Eilen oli sitten kiertäminen aika tuskaa, vaikka ensimmäinen kiessi menikin nollille. Tuntui niinku kiekot ois imeytyny käteen, eikä millään irti. Räikeitä virheitä avauksissa ja vinhoja pelastuksia lähäreissä :). Tänään olikin toinen ääni kellossa. Hieman kipeytyneellä kädellä lähdin heittämään rennon kierroksen ja pelasin jos nyt ei seiftiä, niin vähän järkevämpää peliä. Avaukset oli käden takia varovaisia ja niissä onnistuinkin jonkin verran virheilemään. Pisimmät (>10m) putit kilahteli ylä- ja alarautoihin, mutta varmaa paria ropisi. Vitosen ja kasin onnistuin pirkottamaan, joten -2 tauluun ”lämmittelykierrokselta”. Uusiin limppuihin nimet ja (itsensä)voittajana kotiin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *