Kisaraportti Nivalan Kapinaviikon frisbeegolfkisa

Nivalan kisaan lähdettiin ainakin omalta osalta höntsäilemään ja katsomaan meiningit. TD:nä kisassa toimi nykyisin Oulussa asusteleva Mika Lasanen, joten ihan ”oikeaa” kisaamista oli odotettavissa. Haapavedeltä oli varsin hyvä edustus mukana, allekirjoittaneen lisäksi paikalle saapuivat (Jukka Viitala, Kai Nurkkala, Marko Häkkilä ja Teemu ?mikäsenyoli?). Osallistujia oli muutenkin varsin kiitettävästi ja luokkia saatiin aikaan avoimet, junnut ja naiset. Avoimessa meidän lisäksi oli kolme osallistujaa. Naisten sarjassa ja junnuissa (jos nyt ihan väärin muista, niin neljä molemmissa).

Ensimmäinen kierros oli vielä ihan kohtuullinen ja toiselle kierrokselle kärkipooli lähti tuloksissa Matti Lasanen +1, Kai Nurkkala +5, minä +5 ja Mika Junttila +6. Omalta osalta kisa kaatui kolmosväylälle, jossa pistin kolmesti mandoportista ohi, ko. väylältä korttiin +7!! ja koko kierros tulokseen +9. Kaitsukin onnistui jossakin säheltämään, joten lopputulokset avoimen osalta oli Matti Lasanen +3, Mika Junttila +12, minä +14 ja kaitsu +15. Muitten tuloksia en pistänyt merkille, kun ei ”julkista” tulostaulua ollut.

IMAG1228_1_1
Junnut jo odottaa pääsyä palkintojen kimppuun

Junnut jo odottaa pääsyä palkintojen kimppuun Heitto oli oikeastaan koko kisan ajan melko hukassa ja draivit lähtivät pääsääntöisesti liikaa oikealle, eli tekniikassa joku pikku fiba. Seuraavana päivänä Haapaveden höntsäkierros oli taas ihan normaali ja heitot toimi (ainakin melkein) kuten pitääkin. Hienoimpana henk.koht. suorituksena jäi ehkä mieleen toisen kierroksen kutosväylän avaus, jonka sain pistettyä nättinä hyssepommina parin metrin päähän korista, helppo birdie. Kisan järjestelyissä ainut huono puoli olikin radan väylät 6 ja 8, jotka menevät pahasti ristiin ja ”sumputtavat” pelin aika hyvin. Varmaan Nivalaisten viikkokisoissa aikanaan tuonkin ongelman saavat ratkaistua jotenkin, jos ei muuta niin ”isommalla” väylällä olevan poolin annetaan avata ensin.

Tähän kun pukataan vielä tänään viikkokisat, niin sen jälkeen onkin aika valmistautua jo Haapavesi Openiin. Viikkokisoissa olis tarkoitus testata tulosten syöttäminen suoraan kisakoneeseen, jottei se nyt pääse Openissa yllättämään.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *