Kisaraportti Haapavesi Open

Noh, kirjoitellaas tästäkin jotain heittäjän näkökulmasta. Järjestelyistä on hieman hankala jauhaa mitään, koska itse oli järjestäjänä. Eikä näin ollen samalla tavalla asioita näy, kuin muut osallistujat.

Kisaa enteili heikko sääennuste, vettä piti sataa, jatkuvasti. Mutta onneksi tuo ei toteutunut. Vain kolmannen kierroksen alussa tuli vettä kuin aisaa, muuten ilma oli lähes loistava.

Omalta osalta ensimmäinen kierros tuli nopeasti, liiankin nopeasti. Eli hieman myöhässä jouduttiin lähtemään, luotto oli kuitenkin kova aikataulun pitämisestä. Taktisesti sijoitin itseni väylälle nr. 1, ihan käytännön syistä (lyhyt matka kisatoimistoon). Ykkösväylä perusvarma par. Kakkosella sitten vähän lipsui ja mentiin bogin puolelle. Ryhmän ainoana onnistuin kolmosväylän avauksessa ja kirjasin pitkällä putilla birdien korttiin. Muuten mentiin par-voittoisesti. 7-,10- ja 11-väylät kuitenkin lipsuivat bogiksi, kaikki olisi ollut otettavissa pariksi, mutta ei väkisin. Lopputulema +3 ja jaettu neljäs sija, joten ihan OK avauskierros kuitenkin.

Toinen kierros aloitettiin heti ensimmäisen perään ja ykkösväylältä taas matkaan. Kutosväylän onnistuin birdittämään, vaikka useampiakin olisi ollut tarjolla. Bogeja tipahteli 2-, 4-, 7-, 8- ja 12-väylille, näistä täysin turhia 2, 4 ja 12. Puhtaasti omia virheitä ja keskittymisen puutetta nuo bogit ja menetetyt birdiet. Lopputulos +4 ja tuloksissa jaettu kuudes sija.

Ennen finaalikierrosta ollutta taukoa lyhennettiin ja käväistiin pikaisesti syömässä. ABC:ltä lähdettäessä pukkasi vettä kuin siitä kuuluisasta ”esterin p…stä”, eipä mitään sateenvarjoa esiin. Toimistolla ryhmät valmiiksi, jakoon ja kierrokselle. Kolmas kierros oli sitkeä, selkä loppu, jalat loppu. Ei kuitenkaan tullut sitä tunnetta, että ”nyt vaan äkkiä kotiin täältä”. Ehkä huonosta fiiliksestä johtuen kierros tuntui heikolta, en pisteitä niin tarkkaan seurannut. 7-, 8-, 9- ja 11-väylät bogitin. Näistä kasilla aivan järkyttävä kämmenavaus joka kippasi suoraan metsään, edelliskierrostakin huonompi, ei näin. Etukutosen onnistuin kirimään miinukselle, kun viimeisellä väylällä (#3) tinttasin 25 metrisen birdieputin sisään, tähän kelpasi lopettaa. Tuloksia laskettaessa yllätyin, että tulos oli VAIN +3. Ehkä vieläkin enemmän yllätti nousu lopputuloksissa jaetulle neljännelle sijalle.

Tokihan tuosta ”kotikisasta” parempaa lähdettiin hakemaan, varsinkin kun nimimiehet jäivät kisasta pois. Toisaalta tiesin että kaksi kovempaa kaveria jonosta löytyy ja Pyhännän kaverit olivat täysi kysymysmerkkiä, pelimiehiksihän nuo loppujen lopuksi paljastuivat. Kierrosratingeissa (itse kalkuloidut) pääsin keskiarvoon 829, joten ihan omalla perustasolla pystyin heittämään. Vielä kun joskus kisaan sais edes yhden oman hyvän tason rundin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *