Pyhännän keikka

Vaimo reissussa, tyttö mökkeilemässä mummon kans, mitäs siinä voi tehdä? Bägi selkään ja baanalle. Haapavedellä oli yu-kentällä jalkapalloilevia junnuja liian kanssa, joten Foreca auki ja ennusteita tsekkaamaan. Tuulta joka paikassa yhtä paljon, sateen todennäköisyys Ylivieskassa kaksinkertainen Pyhäntään verrattuna, joten tie vei Pyhännälle

pyhantaaPerinteisellä setillä liikenteeseen, Autionranta DGP:llä lämmittelyt. Pari lämmittelydraivia ykkösväylälle ja varsinainen heitto ihan kohtalainen, birdieputti yläpeltiin ja par korttiin. Radan lyhimmällä väylällä, eli kolmosella käpelsin sitten urakalla ja kirjasin bogien. Birdietä oli muutenkin tyrkyllä, mutta ei uponnut ennen kuin 6-väylällä, jossa avaus jo rämisi alarautaan. Vois pikkuhiljaa se holariki upota :/ Kasiväylälle vielä iisi birkku. Ysin avaus jäi hieman käteen ja MD1 painui järveen. 9m putti ketjuja hipoen ohi ja bogia korttiin. Kierros 0.

Toisella kierroksella lähdettiin hakemaan negaa. Ykkösen avaus reisille, mutta lähäri varma ja par. Kakkosen avaus ihan ok, mutta turhan kaukana, par. Kolmosen avaus hyvä, mutta 7m putti OHI!! par. Nelosen avaus puolessa välissä puuhun ja kimpos melkeen pururadalle. Jotenkin arvioin pituuden aivan päin peetä ja lähäri vajaaksi, vielä 8m putti ylärautaan ja bogi korttiin. Vitoselta par. Kutosen avaus koivuun ja väkinäinen par. Seiskalta sitten jo 6m putilla birdie. Kasin 8m putti yläpeltiin ja par. Ysillä meni varmisteluksi ja avaus jäi turhan kauas, 12m putti yläpeltiin ja par siitäki. Kierros 0.

Hieman ristiriitaiset tunnelmat oli Pyhäntä DGP:lle ajellessa, ehkä kuitenkin enemmän positiiviset, olihan tuossa saanut aikaan useita hienoja heittoja. PDGP:llä hyppäsin parkkiksella ulos ja – tuuli, ihan kunnolla. Eipä mitään PD2:lla lämmittelyheitto ja kyllä tähän heitetään 🙂 Avaus PD2:lla kämmennellä otti vielä ennen koria nostetta ja tipahti pururadalle asti, pitkähkö ylämäki putti ei uponnut joten par. Kakkosella PD2 lähti hienosti sitä ainoaa aukkoa kohti, muttei jaksanut tarpeeksi pitkälle. Aukolle kuitenkin jäätiin ja paria korttiin. Kolmoselta taas fiiliksen nostatusta MD3 pillisuorana korin alle jalkaa vasten ja birdietä korttiin. Nelosen avasin rystyannukalla TD2:lla, joka lähti hieman kippaamaan yli, odotin rolleria, mutta kippasi ”ojanreunasta” vasemmalle. Ihan ok lähäri vielä siihen, mutta 6m putti yläpeltiin, thoh, bogi. Vitosen avaus n. 30 m koivusta kimmokkeella oikealle metsään, ok lähäri ja toinenki, puttiki sisään, bogi. Kutoselta OK avaus, mutta jäi hankalaan paikkaan puskien ja parin koivun taakse. Varovainen kakkosdraivi 5m päähän puuhun. Seuraavalla jo mäen alle. Lähäri vähän korista ohi ja 7m putti ketjuista ulos, flättinä maahan josta nousi vielä ylös ja rollas 10m mäen alas. Lähäri korille ja limppu koriin. Triplabogi! Korilla pöljyillessä bongasin Joonan ykkösellä avaamassa. Pöljyilystä sisuuntuneen tahi rentoutuneena seiskan avaus hysseflippinä TD2:lla hitusen korista ohi. Väylän ollessa 116m, heiton pituus oli n. 120m, mikä kyllä taas mieltä lämmitti. Tästä luonnollisesti birdie. Kasin avaus annukkana TD2:lla kippasi turhan aikasin, osui vaijereihin, mutta painoi puskan läpi portaitten yläpäähän, jea tuuriaki välillä, par. Ysin avaus n. 20m pitkäksi, hirveästä puskasta löytyi yläreunasta yksi aukko ja siitä limppu korin alle, par. Kierros +3.

Toisella kierroksella alkoi tihkuttaa enemmän, mutta kuka nyt kesken jättäisi. Tuulikin oli yltynyt ja vaikutti juurikin ykkösellä. Taas oli paikallisia ”yleisönä”, joten PD2 kämmenellä varmasti metrin päähän korista, olipa taas hieno 🙂 birdietä tauluun. Kakkosen avaus lähti paremmin kuin edelliskierroksella, mutta ei jaksanut aukon mättäiden yli, käytännössä sama paikka kuin aiemminkin. Lähäri korille ja limppu sisään, par. Kolmosella MD3 jäi käteen ja oikealle puskaan. Siitä lähäri koivun roikkuviin oksiin ja vasemmalle rajusti vajaaksi. Toinen lähäri korille ja bogi korttiin. Nelosen hyzerflippi avaus TD2:lla onnistui täällä kertaa lähes täydellisesti, sen sijaan 7m putti oli masentava ylärauta ja par. Vitosen avaus osui mihin pitikin, 15m putti yläpeltiin, par. Kutosen avaus lähti vähän turhan vasemmalle, mutta ohitti mandon oikealta puolelta ja jäin ihan hyvään paikkaan. Kakkosdraivi mäenlaskurinteen vasemmalle puolen alareunaan, lähäri korille ja helppo par. Seiskan hyzerflippi otti liikaa tuulta, käänsi liian aikaisin ja tippui metsään. Lähäri PD:llä 4m korista ja helppo par. Kasin avaus annukkana vielä huonompi kuin edellinen, tämäkin vaijereihin ja siitä puskien LÄPI mäen päälle, taas tuuria :D, par. Ysin avaus hieman vajaaksi, 10m putti TAAS ylärautaan ja par. Kierros 0, joka myös henkilökohtainen paras ko. radalle.

Kaikkinensa jäi hyvä fiilis. Heittämisessä oli taas sitä alkuaikojen innostusta ja varsinkin nuo TD2:lla onnistuneet annukat ja hysseflipit nostatti mielialaa. Ylärautoja kolisuttelin kovaa ja se hieman ”masensi”, onneksi nuo ei ollut mitään pelastuspareja, vaan birdiputteja, joten sinällään ei paha. Kämmentä heitin todella vähän, ehkä neljä heittoa. Jalka ei vaivannut onneksi ollenkaan. Pyhännältä lähtiessä lohkesi hammas itsekseen, käytännössä jäljelle jäi vain ulkoreuna, joten maanantaina lekurille. Onneksi tuo hammas on jo pariin otteeseen aiemmin lohennut ja toklattu, joten mitään suurempia ”tunteita” se ei nostata, hermot siiton mennynnä muttei sitä viiti paljaaksikaan jättää. Huomenna sitten viikkokisat, maanantaina hammaslekuri ja siitä kohti Kalajokea. Ai niin, syyskuussa olis Jyväskylässä Finnish Amateurs, joten sinne sitten.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *