Ennakkotunnelmat – Finnish Amateurs

Reipas tunti vielä töissä ja sitten auton keula kohti Nivalaa, jossa todennäköisesti jotain ravintoainesta nassuun ja auto kohti Jyväskylää. Huomenna aamutuimaan ylös ja Laajavuoreen Finnish Amateursiin. Kaksi päivää, kolme kierrosta, sata heittäjää, kuusikymmentä väylää, n. yhdeksän tuntia frisbeegolfia. Jos ei siinä oteta tästä ruhosta viimeisiäkin mehuja, niin ei missään. Onneksi vastaavasta rypistyksestä löytyy viime syksyltä jo kokemusta, kun kavereiden kanssa heitettiin harju, laajavuori, peurunka ja vielä seuraavana päivänä peurunka toistamiseen.

Valmistautumisviikko on ollut hieman vaisu. Maantaina armoton väsymys ”liskojen” jäljiltä. Sama väsymys tiistaina, mutta pitihän sitä kierros käydä heittämässä (ja olipa tuolla sattumalta muutkin, kyllä, melkein kaikki). Eilen vielä Laitakallion yhdeksän väylää kävin kiertämässä ja ihan hyvät fiilikset jäi. Edelleen väsymys painoi. Putti kulki, draivitkin kohtalaisesti, lähäreissä parantamista. Luottokiekoksi valikoitui se, mitä pitikin testata, eli Discmanian S-TD2. Ko. kiekolla availin ehkä 4-5 väylää ja pari lähäriäkin heitin. Ja kiekkohan totteli mainiosta, paitsi viimeisellä väylällä. Päivä oli jo painunut mailleen ja hämärä laskeutunut. Kiekko tarttui 14-väylän avauksessa hieman käteen ja kippasi oikealle kadoten pimeyteen, prkl. Ei löytynyt limppua enään. Ruokatauolla äsken kävin Kärkkäisellä ja minimaaliseksi vähenneestä Discmania-valikoimasta löytyi kuin löytyikin yksi S-TD2, tosin kevyempänä kuin vanha. Kaveriksi lähti vielä S-MD1, kun en sitä hukattua ”backuppia” ole Pyhännältä selvinnyt noutamaan. P-P2:a oli turha edes etsiä, eipä tainnut olla millään muovilla P2:a. Tiistaina siis hajotin luotto P-P2:n ja nyt pitäis yks 175g saada jostain tilalle (onhan näitä toki pari varastossa).

Fiilis kisaa ajatellen on siis sekava. Heitto tuntuisi kulkevan ihan kohtalaisesti, mutta fyysinen kestävyys on täysi kysymysmerkki. Mitä lie flunssaa, jota yrittää, mutta periksi ei anneta. Laajavuori on varmasti fyysisesti yksi rankimpia ratoja, joten jännä nähdä miten homma toimii. Kierrokset tulevat olemaan pitkiä, 100 heittäjää 20 väylällä, tarkoittaa siis viiden heittäjän ryhmiä. Käytännössä tämä tarkoittanee, että kierrokselle saa kevyesti sen kolme tuntia varata. Sään puolesta vaikuttaisi ihan hyvälle, huomiselle hieman lupaili vettä, mutta saas nähdä. Lämmintähän tuo ei enää ole, mutta kelihän on kaikille sama.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *