Kisaraportti – Oulu Open 2014

Lauantai klo 6:15 pärähtää herätyskello soimaan. Vaatetta päälle, aamupalaa, loput kamat kasaan ja auton keula kohti Oulua. Oulussa perillä hieman ennen yhdeksää. TD:t vasta virittelee kisatoimistoa pystyyn ja aamuvirkuimpia heittäjiäkin pyörii paikalla. Tovin aikaa puttailua ja pikaisesti vielä normi ykköseltä muutamat draivit. ”Kisatoimistolle” odottelemaan omaa lähtöä (10:10) ja katsomaan kun edeltävät ryhmät starttailevat. Tuuli oli…

Kisaennakko – Oulu Open

Ennakkoon arvioituna Oulu Open tulee olemaan varsin mielenkiintoinen kisa. Siinä missä avoin luokka tällä hetkellä näyttää hieman torsolta (ehkä pari-SM:ien samanaikaisuudesta johtuen), niin amatööriluokissa pääsee ihan kisaamaankin. Heittäminen on jo tovin kulkenut varsin mallikkaasti, joten odotukset kisaa kohtaan ovat kohtalaiset. Tavoite on sijoittua MA3-luokassa kymmenen parhaan joukkoon, hyvällä pelillä on kaikki mahdollisuudet jopa kärkikahinoihin. Ratoihin on…

Frisbeegolfkesä 2014

Haapaveden tämän kesän viimeinen viikkokisa pidettiin eilen. Omalta osalta kisa ei ollut hirvittävän vahvaa tekemistä, mutta peruskierroksilla 0 ja -2 oltiin jaetulla kärkisijalla. Sudarin ensimmäiseltä väylältä sitten voitto kotiin, joten siinä mielessä jäi hyvä mieli. Ehkä parempi mieli jäi kuitenkin siitä, että viikkokisakausi saatiin päätökseen ja pystyy taas muutaman viikon keskittymään omaan kisatekemiseen. Eli viikkokisoissa…

Kisaennakko – Haapavesi Open

Kesän päätapahtuma omalta ja seuran osalta lähestyy. Kyseessähän on ensimmäinen SFL:n alainen kisa, jossa olen TD:nä. Toki viikkokisoja ja muita ”erilliskisoja” on jo alla kymmenittäin, joten ihan uutta tuo touhu ei ole. Moni on kysynyt miksen itse kilpaile. Alunperin syynä oli se, että hommaa riittää ihan tarpeeksi ilman kisailuakin ja kun vara-TD:n pitäisi löytyä eri…

Kisaraportti – Laitakallio Open 2014

Viikonloppu meni sitten enemmän ja väh… no ehkä vain enemmän frisbeegolfin merkeissä. Torstaina jo käytiin tekemässä perinteisiä ratatalkoohommia Laitakalliolla pari tuntia. Lauantaina käväistiin heittämässä Oulaisissa pari rundia ja illalla rakenneltiin kisarata valmiiksi Laitakallio Openiin. Siinä sivussa tuli mietittyä kisahommia yli ja ympäri monelta kantilta. Sunnuntaina rykästiin taas homma ”tulille” heti aamusta. Allekirjoittanut singahteli järjestelemään kisatoimistoa…