Kisaraportti – Kirena Open 2015

Kisa ei omalta osalta mikään suksee ollut, mutta ihan hauskaa oli kuitenkin. Tavoite oli kympin sakkiin, mutta sijoitus 11. ei ihan tyydytä. Liikuntapuiston rata heitettiin hieman muunneltuna ja parilla lisäväylällä höystettynä, karttaa voit vilkuilla tästä.

1. kierros aloitettiin väylältä nro 9 (norm. 7). Samaan ryhmään eksyivät Jarno Nahkala, Mikko Himanka ja Joni Tuomiranta. Joni oli tuossa etukäteen vahvin lenkki ja Jarnokin on asteen verran kovempia tuloksia kisoissa heittänyt, joten tavoite oli pysyä sällien vauhdissa. Loppujen lopuksi jäin Jarnolle yhden heiton ja Jonille kolme, ei sinällään vaikuta huonolta, mutta kun kukaan ei onnistunut kovinkaan kaksisesti niin…

  • Väylä #9. Avaus TD väylän puoleen väliin koivuun, MD3 lähäri kipolle ja putti 5m ylärautaan. Bogey
  • #10. Avaus TD2 anhyzer 12m pitkäksi, putti alarautaan. Par
  • #11. Avaus PD forena puski suoraksi väylän vasemmalle puolen. Lähäri hankalasta paikasta GM upsilla hitusen vajaaksi. Putti sisään. Par
  • #12. Avaus DD2 viiteen ja putti sisään. Birdie
  • #13. Avaus DD2 oikean puolen puihin. Lähäri MD3 15m:iin, putti sisään. Par
  • #14. Avaus DD2 vas. OB:lle (mutkan jälkeen). Lähäri P2 vajaa, seifti. Tuplat
  • #15. Avaus DD2 hitusen matala ja voimaton. Ojantakaisiin puihin (ojanmutkassa) ja jäi sisälle. 15m putti huti. Par
  • #16. Avaus PD2 vajaaksi, seifti. Par
  • #17. Avaus DD2 painui hieman liikaa vasuriin. Osui kuitenkin OB-tolppaan ja sisällä. Seifti P2 korille. Par
  • #18. Avaus DD2 vasemmalle jälkimmäisen saaren tasalla, mutta ulkona. Dropparilta MD3 saareen ja Bogey
  • #19. Avaus P2 oikealle, seifti. Par
  • #20. Avaus TD portista ohi. Dropparilta TD2 ihan OK, mutta putilla sähellystä. Bogey
  • #1. Avaus FD fore 20m:iin. Seifti Par
  • #2. Avaus MD3 milliin, Birdie
  • #3. Avaus PD 20 m tiiltä koivuihin. Hankala jatko PD ojan sisämutkaan. Seifti P2 vajaaksi, mutta pelastettu Par
  • #4. Avaus PD fore kippasi tuulessa vasuriin, ojanmutkan pusikkoon. Todella hankala jatkoheitto vain ojan vastapenkkaan, pois pusikosta. Seifti, Bogey
  • #5. Avaus P2 annukka vajaaksi, 15m putti alarautaan, Par
  • #6. Avaus TD2 annukka 20-25m korista, pikkuyritys ei sisään, Par
  • #7. Avaus FD kopsahti puolessa välissä puuhun. P2 seifti, Par
  • #8. Avaus FD vasemmalle Pihlajan taakse, umpisurkea GM foreneppi lähäri ja eka putti. Bogey

 

Ja se toinen kierros, jossa sitten oli kaikki epäonnistumisen elkeet. Ryhmäjaot kisakoneessa näkyy olevan mitä sattuu, kuten lähtöväylätkin. Myllylän Matti oli samassa ryhmässä, mutta muitten nimet kyllä jo olen unohtanut. Lähtö väylältä 16.

  • Väylä #16. Avaus DD2 ok, mutta vajaa. Seifti Par
  • #17. Avaus DD2 varmemmin oikealle, aika keskellä väylää. P2 lähäri painui hitusen oikealle. Putti sisään, Par
  • #18. Avaus DD2 takimmaiseen saareen. 6m putti yli, kuten seuraavakin 6m. Bogey :/
  • #19. Avaus P2 oikealle. Lähäri P2 painui 7m ja putti alarautaan. Bogey 🙁
  • #20. Avaus TD ohi portista. Dropparilta PD puihin vasuriin ja edettiin ehkä 10m. Sähellystä loppuun asti ja Tuplat
  • #1. Avaus FD fore 20m:iin. Seifti Par
  • #2. Avaus MD3 oikean puolen puuhun ja jordaniaan OB. Lähäri P2 painui liiaksi oikealle, eikä tohtinut OB:ta vasten putata kympistä, joten Tuplat
  • #3. Avaus PD taas koivun oksiin, mutta tällä kertaa jatkopaikka parempi. 2. draivi PD otti hieman liikaa tuulta alleen ja karkas vasuriin. Seifti Par
  • #4. Avaus PD ojanmutkaan oikealle puolelle. Seifti Par
  • #5. Avaus P2 anneli edellistäkin lyhempi, seifti Par
  • #6. Avaus TD2 10m kiposta yli. Alarauta. Par
  • #7. Avaus FD samaan puuhun, mutta ujuttautui 10m:iin, putti sisään, Birdie
  • #8. Avaus MD3 milliin. Birdie
  • #9. Avaus TD hitusen oikealle, mutta kiersi lähes korille. 7m putti alarautaan, Par
  • #10. Avauksesta TD2 jäi annelit kotiin ja kippasi korin tasalle vasuriin metsään. Seifti Par
  • #11. Avaus TD2 ihan OK, lähäri P2 vajaa, putti huono. Bogey
  • #12. Avaus DD2 painui vasuriin, Seifti Par
  • #13. Avaus DD2 hitusen korkea, muuten OK. Lähäri P2 umpisurkea, putti 15m sisään, Par
  • #14. Avaus DD2 mutkasta taasen pihalle ja kutakuinkin loppu 1. kierroksen kaltainen. Tuplat
  • #15. Avaus DD2 hitusen lyhyt ojanpenkkaan. Putti huono, Par (voi olla että muista tuon avauksen väärin, saattoi olla myös puskan takana)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *