Kisakalenteri alkaa täyttyä

Frisbeegolfseurat ovat kiitettävästi tänä vuonna tarttuneet toimeen ja kisoja on tällä hetkellä liiton kisakoneessa yli 60. Pohjoiselle alueellekin kisattavaa riittää jo yli 20 kisan verran.

Midaria testiin

Ontario Rocin petettyä lämpimillä keleillä, meni midaririntamalla hieman pakka sekaisin. Testissä tällä hetkellä on Dynamic Discsin Fugitive ja Westsiden Pursi. Lisäksi tilaukseen meni Prodigyn M3. Toistaiseksi Pursi on ollu aika vahvoilla. Lisäksi odottelen vielä Discmanian MD3:sta, sen ainakin huhuttujen lentoarvojen mukaan pitäisi sopia tuohon tehtävään. Muutama kierros on Haapavedellä tullut kierrettyä ja eilen jo alkoi…

Kunto ”kuralla”

Kyllä, viikonloppu meni kuumeessa ja ”hanuria soitellessa”, tulipa norjankieltäkin harjoitettua kertaalleen oikein urakalla. Maanantai oli sitten vielä toipilaspäivä ja auringonpaiste veti mielen kohti frisbeegolfrataa. Ulkoilu tyttären kanssa kuitenkin palautti maanpinnalle, kyllä oli tauti imenyt mehut ja tyydyin vain tekememään puttitreenin pihassa. Lyhyet putit upposi edes jotenkin, mutta pitempiin ei saanut selästä ja jaloista yhtään voimaa,…