Fribahäslinkiä

Arvelin että Kärkkäinen Openiin hiipuu tämän kesän fribatahti, mutta miten väärässä olinkaan. KOpenin jälkeen heräilin siihen tosiasiaan, että tässä pitäis tehdä yks frisbeegolfrata ja järjestää yks kisakin. Sunnuntaina en malttanut pysyä pois viikkokisoista, joskin ujuttauduin paikan päälle vasta viime metreillä. Onneksi TD-hommat hoiti muut ja sain itse vain heittää. Lisäksi kisa oli suht. nopea viedä…

Kisaraportti Kärkkäinen Open 2013

Ylivieskalaiset olivat jälleen rakentaneet komeat puitteet kunnon frisbeegolfkisalle. Sponsorit olivat näkyvästi esillä kuka missäkin muodossaan, banderolleja, kojua, autoja, purheita, jne… Väylät oli viritelty viimeisen päälle, mitä nyt parilla väylällä harva heinikko oli hieman pitkäksi päässyt, mutta väyliltä ei todellakaan tarvinut kiekkoa etsiä, raffilta jonkin verran jos sinne eksyi. Ensimmäisellä kierroksella samassa ryhmässä heitti PowerGripin tiimin…

Jaa jos bloggais välillä

Blogger on sitten jostain syystä päättänyt tuhota mun kaikki kuvat (huraa!), prkl. Viikon verran kadoksissa ollut heitto alkaa löytymään kreivin aikaan, kun lauantaina on kauden päätapahtuma, eli Kärkkäinen Open. Viime aikojen 9-10-väyläiset (Haapavesi ja Pulkkila) kierrokset ovat pyörineet tuloksissa +3 – +8. Sunnuntain viikkokisassakin lipsui hieman alle oman tason. Kesälomalaisena puttailin sitten päivällä pihalla ja…

Nivalandia ja viikkokisat

Lauantaina käytiin äijäköörillä kartoittamassa Haapavedellä uuden radan paikkaa. Ihan hyvälle vaikuttaa 3 kpl Par4-väyliäkin olis tulossa ja väyläkeskimitta 103m paikkeilla. Työtä toki riittää vielä, mutta onhan tässä pari kuukautta aikaa (alustavasti aikataulutettu elokuun loppuun). Parin tunnin metsäreissun jälkeen käytiin Haapaveden rata kiertämässä kertaalleen ja perusvarmalla heittämisellä otin lopputuloksen -2. Sunnuntaikin meni hieman yllättäen fribaillessa. Aamusta…

Ihan OK nakit

Vaala DGP tsekattu ja hienoksi todettu. Takaväylät 10-14 oli pusikkoista ja olis melkein vaatinut kaverin tai pari pelaamaan, aluskasvillisuus ”söi” kiekot aika hyvin. Joskin ainut taakse jätetty kiekko oli C-MD2 (flätti), joka sekin palautui toisella kierroksella. Ensimmäinen kierros oli aika totuttelua ja radan sisäistämistä, korit olivat kohtalaisen piilossa useallakin väylällä. Tulos +12 ei loppeensa kuitenkaan…