Kisaraportti – Tour Pyhäntä

Tour Pyhäntä on näillä näkymin kauden viimeinen lisenssikisa omalta osalta, joten lähinnä kisaan lähdettiin pitämään hauskaa. Haapavesi Openin jälkeen heittämisessä tuli aivan törkeä notkahdus, mm. putti katosi aivan täysin ja muiltakin osin ongelmia oli aivan tarpeeksi. Seuranmestaruuskisa oli todella vaikea, kun ei vaan lähtenyt rullaamaan missään välissä, no ehkä neljännen kierroksen alussa vähän, mutta ei tarpeeksi :/ Eli myöskään tästä syystä ei odotukset olleet mitkään hurjat ja jopa motivaatio oli hieman kadoksissa.

Sunnuntai-aamuna jussi, Jukka ja Syrjä kyytiin ja matkaan, motivaatiokin oli jostain löytynyt, vaikken varsinaisesti ”kisaamaan” ollutkaan menossa. Pyhännällä on kaksi yhdeksänväyläistä rataa ja tämän vuoden kisa käytiin näitten perusleiskalla. Ensin kaksi kierrosta peräkkäin Autionrannassa ja sen jälkeen kaksi peräkkäin Pyhäntä DGP:tä. Omalta osalta starttiväyläksi tuli Autionrannassa väylä nr 1. Samaan pooliin eksyi Pyhännän touhumies Joona Kela, sekä Hannu Ranttila ja ”pappasarjan” Juha Jalkanen. Joonan kans ”sivubetsinä” kisattiin DGF:n BagTag challengea. Jotenka pitemmittä puheitta, väyläkohtaisiin.

  • #1, TD-avaus lipsahti hitusen oikealle ja jäi puukimmokkeen jälkeen väylän alkukolmannekselle tien penkalle. Huono lähäri ja bogey
  • #2, Ihan OK PD-avaus ja n. 8m birkkuputti, mutta par
  • #3, GM-avaus midari-fore jäi vajaaksi ja 8m putti alarautaan, par
  • #4, MD3-avaus loistokkaasti korin oikealle puolelle 3 metriin, birkku
  • #5, TD2-avaus liian suorana ei taittanut yli ja puukimmokkeen jälkeen vasurissa, par
  • #6, TD-avaus lähti hitusen liian vasemmalle ja jäi 12m korista. Alarauta ja par
  • #7, MD3 avaus liian hyssessä ja kolmanteen puuhun, par
  • #8, P2-avaus ihan hyvin aukkoon, mutta liikaa hysse kulmaa, joten tuuli painoi vasemmalle ja 12m vajaaksi, pitkä birkku
  • #9, P2 avaus hyssenä aivan korin takaa, birkku. Tässä vaiheessa olin Joonaa heiton edellä, joten bagtagin osalta näytti hyvälle.
  • #1, TD-avaus ihan kohtuullinen, hitusen lyhkänen, par
  • #2, PD-avaus neljään metriin ja putti ketjuhipsulla ohi, VATTU!, par
  • #3, GM-forehysse tällä kertaa neljään metriin ja birkku
  • #4, MD3-avaus ei ottanut annukkaa, mutta meni kohtuu suoraan, 7m korista ja alarauta, par
  • #5, TD2-avaukseen löytyi tällä kertaa annukkaa, mutta voimaa jäi pois, joten heitto hitusen vajaa, par
  • #6, TD-avaus ehkä aavistuksen liikaa oikealle ja ”mene läpi”-komentosanojen saattelemana 3 metriin, birkku
  • #7, MD3-avaus aavistuksen ujo, mutta 6m putti sisään, birkku
  • #8, P2-avaus täydellinen, no ehkä siinä 1,5m oli puttiaki, birkku
  • #9, P2 avaus lähes kopio edelliseltä kierrokselta, putti ei, par. Ja kun Joona otti birkun niin Bagtagit meni tasan. Joona sai sudarissa pitää taginsa :/

Kierros oli ihan OK -6, aivan toisaalta odotettava tulos. Huonon putin takia hukkasin muutaman heiton, mutta täytyy olla tyytyväinen tuohonkin, kun vertaa viimeaikojen touhuun. Ruokatauko välissä ja suunnaksi Pyhäntä DGP, joka ratana on hitusen haastavampi. Pari viikkoa aimmin tahkosin viikkokisoissa ko. radan +2 ja +4, tavoitteena olikin vetää nollille. Hieman yllättäen päädyin kärkiryhmään, neljän pelaajan ollessa kolmantena tuloksella -6. Mutta eipä tuo haitannut, olipahan hyvät kirittäjät; Ismo Jääskeläinen (-11), Ville Virrankari (-11) ja Jaakko Alatalo (-6). Lähtö väylältä kaksi.

  • #2, TD-avaus hitusen oikealle ja jäi koivuihin. Lähäri surkea ja pitkä puttiyritys lähes yhtä pitkälle ojaan. Sieltä pelastusputti sisään, bogey :/
  • #3, P2-avaus varsin mallikas 4m, birkku
  • #4, TD2-avaus todella matala ja lähti rolleriksi, väärään suuntaan luonnollisesti. Varsin onnistunut lähäri todella hankalasta paikasta kuusen alta ja pelastettu par
  • #5, DD2-avaus oikealle metsikköön ja parin minuutin hakemisen jälkeen löytyi viikkokisoissa hukattu kiekko ja heti sen jälkeen tuo avaus, joka muuten oli yllättävän pitkällä. Hitusen ujo lähäri, mutta hyvä putti ja par
  • #6, DD2-avaus kippasi aavistuksen yli ja puukimmokkeella koivusaarekkeen taakse. Jääskeläisen Ismon opastama metrin ”seifti foreväli” osoittautui tasoksi pro ja edelleen oltiin koivusaarekkeen takana. Onneksi tuosta löytyi heitettävää kokoluokkaa oleva rako rystylle. Tähän nähden mallikas bogey
  • #7, TD2-avauksesta jäi annukka pois, mutta onneksi väylän yli kulkeva sähkölinja kytki sen takaisin ja kiekko löysi tiensä koria kohti, aina 6 metriin. Surkea putti ja par korttiin.
  • #8, MD3-avaus täysin munaton ja jäi sillan päähän. Lähäri kipolle ja nostopar
  • #9, MD3-avaus varsin hyvin 5 metriin ja birkku
  • #1, MD3-avaus 7 metriin ja birkku. Yks alle oli ihan ok kierros odotuksiin nähden.
  • #2, TD-avaus 2 metriin, birkku
  • #3, P2-avaus kippasi oikealle, par
  • #4, TD2-avaus ihan kohtuullinen, mutta annukkaa hieman liikaa joten tipahti oikealle metsään. Hienot hypyt ja rollit kuitenkin veivät kiekon ihan pitkälle (15m) birkulle, mutta tuo päätyi alarautaan.
  • #5, TD-avaus osui juuri siihen mihin piti ja tällä oltiin pitkällä (12m) birkulla, jonka sähelsin taas alarautaan. par. Tässä vaiheessa todettakoon että nuo alarautaputit ei ollut ujoutta, eikä voimanpuutetta. Tekniikkavirheestä johtuen kiekon lentoasento oli ”nokka” alaspäin, joten se aika hyvin tipahti alarautoihin 😐
  • #6, DD3-avaus loistokkaasti pöllipinon päähän, josta TD-draivi 8m korista. Putissa olin tällä kertaa hieman varovainen (korin paikan tietävät ymmärtävät), joten se jäi alarautaan. Par
  • #7, TD2-avaukseen armoton annukka ja puoleen kenttään jäätiin. Lähäri kipolle ja nostopar
  • #8, TD2-avaus loistokkaasti 6 metriin ja putti alaraudan päältä toiselle puolelle rinteeseen, n 6m korista. Tuulen otin huomioon, mutten sitä alamäestä puttaamista, joten tällä kertaa oltiin yläraudassa ja bogeya korttiin :E
  • #9, MD3-avaus 7 metriin ja putti ketjuhipsulla ulos. Nostopar
  • #1, MD3-avaus 6 metriin ja putti sisään, birkku.

Koulun (Pyhäntä DGP) toiselle kierrokselle tuli laittoman paljon puttivirheitä, joten siihen nähden kierroksen -1 oli aivan kohtuullinen tulos. Paremmalla putilla ois voinut päästä vaikka mihin, mutta tuo nyt oli tiedostettu ongelma jo lähtiessä. Kokonaisuutena kuitenkin varsin tyytyväinen touhuun. Tasaiset kierrokset molemmille radoille, ei mitään huippua, muttei missään tapauksessa huonoakaan. Tähän on hyvä päättää kausi. Seurakavereista Jukka Viitala kuittasi MPM-sarjan voiton ja muutkin tuntui kohtalaisen tyytyväisiä olevan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *