Vihulaiset

Reilun vuoden frisbeegolfia (ja urheilua pitkästä aikaan yleensäkään) harrastaneena alkaa pikkuhiljaa taas onnistumaan oman kehonsa tulkitseminen ja mahdollisten ongelmien aiheuttajat. Ajoittain vain ongelmat eivät aiheudu pelkästään kehosta, vaan jostakin ulkoisesta tekijästä, joka loppukädessään vaikuttaa fyysisti tai psyykkisesti heittämiseen. Näistäpä omia mietteitä alla.

Alkoholi

Tämä on varmasti aika henkilökohtaista, miten vaikuttaa. Omalta osalta yksi pahimmista tulostason madaltajista. Vaikuttaa vielä pari päivää nauttimisen jälkeenkin. Pari saunakaljaa voi silloin tällöin ottaa, mutta isommilla määrillä kyllä hajoaa peli aika helposti tätä myötä. Itse en suosi juomaheittelyä, vaikka sitä pariin kertaan on tullut harrastettua. Tästä toipuminen on onneksi nopeaa, kolmessa päivässä taas normi tahti.

Unenpuute

Pitkällä tähtäimellä pahin vaikuttaja. 5-6 tunnin jatkuvat yöunet syövät heitosta terän uskomattoman tehokkaasti. Haapavesi Openin alla tuo 5-6 tuntia oli aika normaali unirytmi (reilun viikon ajan), muutama yö mentiin kolmella tunnilla. Se näkyi Openissa ja vielä viikkoja Openin jälkeenkin. Luultavasti homma olisi korjaantunut nopeammin, jos olisi pystynyt välittömästi normalisoimaan unirytmin esim. seitsemään tuntiin. Kovakuntoisemmille kavereille unenpyyte ei varmasti ole niin suuri ongelma, mutta itseni kaltainen rapakuntoinen äijä tarvitsee täydet yöunet, jotta keho pääsee toipumaan riittävästi. Tästä päästäänkin seuraavaan ongelmaan.

Aktiivinen seuratoimintaan osallistuminen

Seuratoiminnassa aktiivina toimiminen syö vapaa-ajan, asettaa paineita seuran suunnalta, mutta myös kotioloista, voi vaikuttaa jopa työntekoon. Tämä johtaa pahimmillaan ylikuormittumiseen ja sitä myötä tunteja aletaan vuorokauteen kaivamaan jostakin muualta, yleensä uniajalta. Seuratoiminnassa aktiivina oleminen myös vaatii aivan muuta kuin ”perusharrastaminen”. Itselleen asettaa tietynlaisia vaatimuksia sen suhteen, mihin kaikkeen pitää seuran toiminnassa pystyä. Viikkokisoista ja muusta seuran toiminnasta pois oleminen on hankalaa, ajoittain jopa mahdotonta. Ajoittain tämä saattaa kohdistua paineina heittämiseen. Kun viikolla touhuat 2-3 päivää seurahommissa kaikkea muuta kuin heittämistä, niin heittämään lähteminen ei välttämättä ole ensimmäisenä mielessä ”vapaa-aikana”. Tai vaikka olisi, niin usein mieluummin jättää väliin omaan jaksamisen kannalta.

Sairastelu ja loukkaantumiset

Sairastelut syövät aina tehoja. Yleensä sairastelusta kuitenki tokenee suhteellisen nopeasti, viikon päästä tervehtymisestä on jo heittäminenkin täysin kunnossa. Loukkaantumiset ovat sitte asia erikseen. Vaikka ”lääkäriltä” saisikin terveen paperit, saattaa loukkaantumisen aiheuttamat fyysiset muutokset muuttaa koordinaatistoa ja ”selkäydinmuistia” sen verran että tokeneminen ottaa jopa viikkoja. Omalta osalta pahemmilta loukkaantumisilta ja sairastumisilta on onneksi vältytty. Ehkä sitkeimpänä oli kevään ja alkukesän selkäongelmat. Ne kuitenkin loppuivat kun vaihdoin valjailla kuskatun Voodoo Karman uudenkarheaan Grip EQ:n A-series Tour Bagiin, joten kyllä, ergonomialla on vaikutusta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *