Kesän päätapahtuma omalta ja seuran osalta lähestyy. Kyseessähän on ensimmäinen SFL:n alainen kisa, jossa olen TD:nä. Toki viikkokisoja ja muita ”erilliskisoja” on jo alla kymmenittäin, joten ihan uutta tuo touhu ei ole. Moni on kysynyt miksen itse kilpaile. Alunperin syynä oli se, että hommaa riittää ihan tarpeeksi ilman kisailuakin ja kun vara-TD:n pitäisi löytyä eri luokasta, niin tuo meidän luokkajako ei oikein ”tue” tätä politiikkaa. Mutta paneudutaan tuohon omaan kilpailumattomuuteen tuolla loppupuolella.

Laitakallion frisbeegolfrata kisanäyttämönä on järjestäjälle hieman haastava. Maasto ei ole helpoin mahdollinen, väylät aiheuttavat ensikertaa rataa kiertäville jopa suunnaton v-käyrän nousua (vai mitä sanoo Kokkolan sällit? ;)). Ja siihen päälle vielä ne penteleen ”seppo-korit”. Tätä perinteistä itkua ja nillitystä pelaajilta, jotka eivät osaa asennoitua kisaolosuhteisiin, vaan aina pitäisi olla kaikki viimeisen päälle. Tämä ei tarkoita etteikö meillä yritettäisi, ei todellakaan. Töitä on pienellä ydinryhmällä tehty koko kevät ja alkukesä, että saadaan rata edes kisailtavaan kuntoon. Hiekkatekonurmiset heittoalustat löytyy yhtä vaille kaikilta kiinteiltä väyliltä (kisassa myös tältä). Siirtymät on lyhkäisiä, monipuolisuutta löytyy ja ennen kaikkea haastetta. Grip lockit ja lipsumiset rangaistaan välittömästi. Puistoheittäjien iloksi kisaan tulee kolme puistoväylääkin, joten ihan metsässä ei tarvi koko ajan olla. Kisarataa on viimeksi tahkottu lähes samassa muodossa kuukausi sitten Laitakallio Openissa ja itse ainakin tykkäsin. Kuitenkaan en näe, että rata tarjoaisi tarpeeksi haastetta MPO-tason -pelaajille, joten sen vuoksi luokkaa ei tänä vuonna radalla nähdäkään. Katsotaan nyt laajemmin mielipiteitä ja tuloksia kisan jälkeen ja mietitään ensi vuonna kisaluokkia uudelleen.

Ennakkoon arvioituna voittajaehdokkaita on useita. A-lisenssin omaavat saavat kovan haastajan Vimpelinvaara Openissa kierroskeskiarvolla 966 heittäneestä Teemu Moilasesta. Voittokamppailuun voidaan varmasti hyvällä omalla tunnolla heittää koko Nivalalaislähtöinen kolmikko Matti Lasanen (926), Mika Lasanen (923) ja Joonas Järviluoma (918). Lisäksi omalla listalla kärkikamppailuun nousee Patrik Ravall (908) ja Lauri Vehniäinen (908). Tietenkään ei voi unohtaa kotiseuran miehiä Jarno Nahkalaa ja Jukka Viitalaa, joista molemmat pystyvät hyvänä päivänä radalla kiskomaan 950 reitattuja kierroksia.

Junnusarjassa kilpailun kärjestä löytynee YFK:n Jose Hurnasti. Nuori mies kävi viikonlopun viikkokisoissa kiertämässä 14-väylää tulokseen +4, joten siinäpä muille junnuille tavoitetta. Muista palkintosijoista on paha mennä sanomaan mitään. Jere Aakolla on kotiradan etu puolellaan, mutta sen merkitys ko. radalla on vähän niin ja näin. Kisarintamalla ensikertalaisia junnuista löytyy muutenkin kolme, joten jännä nähdä miten pojat homman klaaraavat.

Kelien puolesta eletään vielä hieman ”pimennossa”. Foreca lupailee toisen kierroksen loppupuolelle mahdollisesti vähäistä sadetta. Onneksi lämpötilat kuitenkin pysyvät 20 celsius-asteen lämpimämmälle puolen, niin ei tarvitse paleltua.

Omalta osalta jatkan loppuviikon ”kesälomalla” ja paneudun kisajärjestelyihin kunnolla. Parina päivänä tulee varmasti heiluteltua lapiota, moottorisahaa, kottikärryjä, trimmeriä, jne… Lisäksi on tuota ”toimistopuolen” TD-hommaa vielä hoideltavana, että saadaan mukavat ja toimivat kisat aikaan.

Ja niin, mitä tulee sitten niihin lopullisiin syihin kilpailemattomuudesta. Omalta osalta oli kisakalenterissa heinäkuulla Liminka Openia ja elokuullakin Köykäri Openia. Loppukuun Jyväskylän tuplakisakin olisi ollut tervetullut, mutta… Keväästä asti olen kärsinyt alaselän ongelmista ja ne ovat vain jatkuvasti pahentuneet. Tällä hetkellä kipu on jatkunut kesäkuun lopulta saakka. Jälkikäteen tämä on myös syy vaisuun toiseen kierrokseen Kärkkäinen Openissa. Väsymys ja sitä myötä keskittymisen puute ja virheet heittoasennoissa kipeyttivät ensimmäisen kierroksen loppupuolella selän. Varsinaisesti ”kamelin selkä” ei tuolloin notkahtanut, mutta kyllä sitä tuli varottua liiankin kans. Viimeiset neljä viikkoa heittäminen on ollut tuskaista, eikä se ole ollut enää hauskaa. Pari viikkoa on menty niin, että selkä on kestänyt 3-8 väylää ja sitten on tuskailtu loppurata. Eilen sitten otin ja tutkailin asiaa (Google = amatööritason omadiagnosointi). Nähtävästi tuon sorttinen kipu on lihasperäistä, jota olin epäillytkin ja sen hoidoksi suositeltiin pääasiassa kipulääkkeitä kuuriluonteisesti. Ennen viikkokisaa nakkasin pari 400 mg Ibumaxia nassuun ja ensimmäisen kierroksen päätteeksi toisen samanlaisen setin. Ja kas kummaa, ensimmäinen kierros oli pientä tuskaa, mutta sitten selkä vertyi ja heittäminen alkoi taas luonnistumaan jotenkin. Vaikka edelleen piti olla varovainen ettei selkää niksauta, niin heittäminen oli kuitenkin taas hauskaa. Jotenka jatkamma Ibuprofeiinikuuria pari viikkoa ja katsotaan mihin se johtaa, jos sitä vaikka tällä kaudella vielä kisahommia rating-tasollakin harjoitettaisiin.