Haapaveden Viikkoliigan fiiliksiä

Liigan ensimmäinen kilpailu keräsi kohtalaisen osanottajamäärän, kun 17 kilpailijaa saatiin paikalle, näistä kolme naista.

Allekirjottanutta meinasi hieman huvittaa kisan propagaattorit ja varsinkin se että parhaimmillaan propagaattoreiden ratingit olivat täysin väärin päin. Allekirjoittanut nosti kisan vahvimmiksi etukäteen Jarno Nahkalan ja Mikko Rättyän. Yllättäjän viittaa soviteltiin sitten Miro Mustapään ja Jukka Viitalan hartioille. Oman osansa kisassa näytteli Laitakalliolle harvinaisen voimakas tuuli, joka sekoitti pakkaa.

Omalta osin tavoitteena oli heittää kaksi kohtalaisen ehjää kierrosta. Tältä osin ensimmäinen kierros oli pettymys kolmen tuplabogin ja yhden birdien kanssa. Tähän sisältyi mm. nelosväylän sössitty avaus puuhun ja melkein kolmosväylällä oikealle. Sieltä jatko ei tuulessa kipannutkaan yli vaan lensi OB:lle. Toinen kierros oli tasaisempi, joskin siihen mahtui neljä bogia ja yksi birdie. Yksi bogey menee hieman korin ja kelin piikkiin, mutta kun ei osaa kaikkea ottaa huomioon niin so-not. Muilta osin kaikki oli omia virheitä. Ratingien puolesta kisa ei ihan katastrofi ollut, alustavasti 852 on sarjassamme menkööt. Ens viikonloppuna olis luvassa kolme rating-kierrosta Kirenan ja Liigan suhteen, joten joskohan tuota jo hieman sais jotain parempaakin plakkariin.

Muilta osin liiga eteni varsin ennakoidusti, J.Nahkala paukutti kaksi par-kierrosta ja korjasi voiton kotiin. Rättyä heitti yhden huonommin molemmat kierrokset ja sija kaksi. Kolmanneksi Miro ja neljännen sijan pääsi allekirjoittanut jakamaan Mäkelän Vesan heikon toisen kierroksen ansiosta. Naisissa voiton korjasi Aila Pirkola.

Kaikinpuolin Liiga oli kuitenkin piristävää vaihtelua perinteisiin viikkokisoihin verrattuna, vaikka nyt keli tuulen puolesta olikin haastava. Meillä viikkokisat 14+14 väylää on kuitenkin kohtuullinen rutistus. Maasto vielä imee yleensä viimeisetkin mehut heittäjistä. Tulevaisuudessa jääneekin mietittäväksi josko viikkokisaformaattiakin hieman kevennettäisiin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *